Magnus Enckell: Veljesvala

1912, öljyvärimaalaus kankaalle, 105 x82 cm  

 Veljesvala kertoo ensi silmäyksellä katsojalleen olevansa suurteos. Yli metrin korkuinen taulu raskaine kullattuine kehyksineen on ollut esillä taidekodin juhlaolohuoneessa paraatipaikalla siitä lähtien, kun Juhani Kirpilä muutti huoneistoonsa Pohjoisella Hesperiankadulla. Maalaus on kokonaisluonnos Magnus Enckellin (1870–1925) vuonna 1914 valmistuneelle seinämaalausprojektille Uudenmaan ruotsinkielisen osakunnan, Nylands Nationin taloon Kasarmikadulla. Se on hyvin tarkka malli lopulliselle öljymaalaukselle, joka täyttää kaksi ja puoli metriä korkean sekä kaksi metriä leveän seinäsyvennyksen rakennuksen juhlaportaikossa.  Kyseessä on kolmiosaisen maalaussarjan keskeinen kuva-aihe; maalausta molemmin puolin ympäröivät maisemataulut jatkavat teoksen rantanäkymää. 

Teoksessa kolme nuorukaista seisoo kädet yhteen ojennettuina männyn katveessa, meren äärellä. Enckell on toteuttanut teoksen voimakkaan koloristisesti: kangasta hallitsevat värit – vihreän, sinisen, violetin ja oranssin sävyt – sitovat sekä miesfiguurit että maiseman yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kirkkaiden värien rinnalta löytyvät myös samat sävyt murrettuina himmeämmiksi ja harmaammiksi. Aiheen ja taustan osittaista yhteensulautumista korostaa Enckellin sivellintyöskentely, jossa viistot, selvästi erottuvat pensselinvedot toistuvat niin ihmishahmoissa kuin maisemassakin.

Ennen Veljesvalaa oli Enckell edellisellä vuosikymmenellä toteuttanut kolme merkittävää tilausteosta Suomessa: Savitaipaleen kirkon sittemmin tuhoutunutta alttarimaalausta Getsemanea (1902) seurasi Helsingin yliopiston kirjaston pohjoisen salin lunettimaalaus Kulta-aika (1904). Veljesvalaa edelsi myös Tampereen tuomiokirkon alttaritaulu Ylösnousemus, monumentaalinen maalaus, jonka parissa Enckell työskenteli vuosina 1905–1907. 

Veljesvala on edellisiin teoksiin verrattuna toteutukseltaan hurja irtiotto Enckellin aiempaa tuotantoa leimanneesta hillityn askeettisesta värimaailmasta sekä figuurien selvärajaisesta hahmotuksesta. Juhani Kirpilän kokoelmaan kuuluva Mater Dolorosa (1894) antaa Enckellin varhaisempana työnä hyvän vertailukohdan sille tyylin ja värinkäytön murrokselle, joka tapahtui hänen taiteessaan vuoden 1910 paikkeilla.  

Magnus Enckellin ystävä, arkkitehti Sigurd Frosterus – modernin taiteen keräilijä, värimaalauksen teoreetikko ja julkinen puolestapuhuja – oli vuonna 1909 ehdottanut Enckelliä toteuttamaan Nylands Nationin porrashuoneen koristelutyöt. Karl Hård af Segerstadin suunnitteleman, vuonna 1901 valmistuneen jugendrakennuksen porrashuoneen ikkunoita koristi jo osakunnan kunniajäsenen, Albert Edelfeltin suunnittelema suuri ja värikäs lasimaalaus vuodelta 1902. Lasimaalauksessa Edelfeltin viikinkilaivat jatkoivat rakennuksen kuviteltuun muinaisskandinaaviseen menneisyyteen viittaavia koristeaiheita. Edelfeltin oli uumoiltu tekevän myös porrashuoneen seinien maalauskoristelut, mutta tähän projektiin hänelle ei koskaan tullut tilaisuutta.

Edelfeltin kuoltua elokuussa 1905 Enckellistä kehkeytyi hyvin konkreettisella tavalla tämän manttelinperijä sekä Suomen taide-elämässä että Nylands Nationin sisällä. Enckell sai ensin toimeksiannon tehdä Edelfeltin muotokuvan osakunnalle, joka valmistui 1909. Tämän jälkeen osakuntaa lähellä olleet taideasiantuntijat, Frosterus sekä erityisesti Torsten Stjernschantz, – myös taiteilijan hyvä ystävä sekä tuleva Ateneumin taidemuseon intendentti – ottivat asiakseen hankkia rahoituksen, jolla tilata Enckelliltä pannoo-maalaukset porrashuoneen seinäsyvennyksiin. Varsinainen tilaus esiteltiin julkisuudessa toukokuussa 1910, jolloin Stjernschantz juhlallisesti totesi Enckellin tulevien maalausten viimeistelevän Edelfeltin aloittaman koristelukokonaisuuden ja tekevän talon porrashuoneesta kaupungin keskeisen taidenähtävyyden. (Nya Pressen, 25.5.1910).

Stjernschantz esitti samassa yhteydessä myös tilaajatahon toiveen tulevien maalausten aiheesta ja toteutustavasta: ”[…]de skall utföras i helt dekorativt hållna, figurala kompositioner utan vare sig historisk eller littärär tendens.” Stjernschantzin toive puhtaan koristeellista maalauksista vailla historiallisia tai kirjallisia viittauksia tuntuu oudolta ehdotukselta, varsinkin kun ottaa huomioon tilan arkkitehtuurin lukuisat tyylihistorialliset lainaukset sekä Edelfeltin viikinkimytologian hurmoksella ratsastavat lasimaalaukset. 

Täytyy muistaa että ”dekoratiivinen” käsitteenä viittasi tuolloin pitkälti tiettyyn maalaustaiteen suuntaukseen (ransk. Peinture décorative), joka oli voimissaan 1800-luvun lopusta 1900-luvun ensi vuosikymmenille. Dekoratiivisen maalaustaiteen käsitteen avulla pyrittiin havainnollistamaan taiteellista visiota, jossa teokset pyrkivät yhtenäisyyteen tilallisen ympäristönsä kanssa, kokonaistaideteokseksi. Seinämaalausten dekoratiivisuuden vaatimus on ymmärrettävissä siten toiveena välttää liiallista realismia: maalattujen pintojen tuli korostaa kaksiulotteisuuttaan, eikä pyrkiä illusionistiseen syvyysvaikutelmaan. Keskeistä dekoratiiviselle maalaukselle oli todellisuuden jäljentämisen sijasta maalauksen yhtenäisen sommittelun korostaminen, joka lähti liikkeelle puhtaan maalauksellisista periaatteista. Niihin kuuluivat yksityiskohtien tarkan kuvailun välttäminen, litteyden tavoittelu sekä teosta yhtenäistävä värinkäyttö. Enckell sekä maalausprojektin puuhamiehet olivat hyvin perillä ranskalaisen dekoratiivisen maalauksen suuntauksesta. Lehdistössä sekä Frosterus että Stjernschantz alleviivasivat kuinka tärkeää oli antaa osakunnan tilojen koristelutehtävät Enckellille. He halusivat antaa taiteilijalle mahdollisuuden toteuttaa julkisen suurteoksen uuden ranskalaisen värimaalauksen hengessä. 

Veljesvalassa voimakkaiden värikontrastien käyttö (oranssi-sininen, violetti-keltainen) yhdistyy murretumpaan väriasteikkoon sekä jälki-impressionistiseen sivellintyöskentelyyn. Enckellin värivalintoihin vaikuttivat keskeisesti porrashuoneen valaistusolosuhteet, sillä Edelfeltin punakeltaiset lasimaalaukset hallitsevat tilaan tulevaa luonnonvaloa. Murrettujen sävyjen käyttämisessä voidaan ajatella olevan ranskalaistaitelijoiden, Pierre Bonnardin ja Eduard Vuillardin vaikutusta. Enckell oli tutustunut Pariisissa heidän yksityiskoteihin tekemiinsä uusimpressionistisiin maalauskoristeluihin. Pariisissa talven 1911−12 oleskellut Enckell maalasi Veljesvalan ateljeessaan, käyttäen aiempia maisematutkielmia apunaan. Tarkasteltaessa Enckellin kesäisiä luonnoksia Suomenlahden saaristossa, on helppo todeta Veljesvalan maisemakuvaston hiekkarantoineen ja rantamäntyineen perustuvan nimenomaan Suursaaressa kesällä tehtyihin tutkielmiin. 

Aiheen dekoratiivinen käsittely näkyy myös siinä, miten mieshahmot on kuvattu hyvin tyylitellysti, välttäen muotokuvamaisuutta. Ryhmän asento ja eleet ovat täynnä viittauksia taiteen aiempaan kuvastoon. Oikeanpuoleisen nuorukaisen asento tuo mieleen Jacques-Louis Davidin Horation Valan (1784), jossa aatelisperheen veljekset vannovat antavansa henkensä taistelussa Rooman puolesta. Myös Edelfeltin kuvittamasta Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista löytyy samanhenkinen kuva. Siinä Suomen sodassa 1808 kaatuneet Ramsayn aatelisveljekset vannovat valaa isänmaallisella alttarilla. Tätä taustaa vasten Enckellin veljesvala näyttäytyy venäläisvastaisena poliittisena allegoriana, jolle löytyi kaikupohjaa myös Nylands Nationin osakunnan piirissä. Osakunnan 29-vuotias jäsen Eugen Schauman oli noussut venäläisvastaisen suoran toiminnan marttyyrisankariksi murhattuaan kenraalikuvernööri Bobrikovin vuonna 1904.  

On mielenkiintoista kuinka taiteilijan vertauskuvallinen ja ”puhtaan taiteellinen” suurteos värittyy tekohetkensä yhteiskunnallisen tilanteen kautta. Enckell itse ei pitänyt teostaan poliittisena tendenssitaiteena, vaan kuvasi Veljesvalan nuorukaisten vannovan valaa, lupausta ”kaikelle sille mikä elämässä on valoisaa ja vapaata; liittoutuneena arkkivihollista, pimeyttä ja pahuutta vastaan.” 

Jukka Cadogan

 

Lähteet

Sanomalehdet:

”Pannåer i Nylandska nationhusets trapphus”. Nya Pressen, 25.5. 1910

”Dekoreringen af nyländska nationhusets trappuppgång”. Hufvudstadsbladet 28.7.1912

Frosterus, Sigurd: ”Grupputställningen i Ateneum II”. Hufudstadsbladet 21.3. 1913.

Kirjallisuus:

von Bonsdorff, Bengt: ”Konstsamlingen”. Nylands Nations Historia 1643 ‒ 1993. Samlingar utgivna av nylands Nation X, 1993.

Galleria Nylandensis. Nylands nations samlingar. Red. Michaela Bränn och Maria Vainio-Kurtakko. Samlingar utgivna av nylands Nation XIV, 2008.

Lukkarinen Ville: Pois mielist' ei se päivä jää. Albert Edelfelt ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Ateneum 1996.

Lukkarinen, Ville: ”Ajatus dekoratiivisesta taiteesta”. Pekka Halonen ‒ pyhä taide, SKS 2007.

Pennanen, Tapani: ”Magnus Enckell valon ja värin maalarina”. Magnus Enckell 1870 ‒ 1925. Tampereen taidemuseo, 1988.

 

 

 

EnckellMagnusVeljesvalapieni