Pekka Halonen: Violetti talvimaisema

1928, öljy kankaalle, 61,5 x 46 cm

Juhani Kirpilä peri vanhemmiltaan viisi Pekka Halosen (1865–1933) maisemamaalausta, joista tuli tärkeä osa hänen omaa taidekokoelmaansa. Yksi näistä Vilho Kirpilän hankkimista Halosen maalauksista oli Violetti talvimaisema (1928), jossa taiteilija on upeasti tallentanut sinisen hetken pehmeän valohämyn päivän taittuessa illaksi. Halosen luontotutkielmille tuttuun tapaan maalauksen tunnelma on tyyni, jopa harras. Paksu lumipeite lepää raskaana jäätyneen järven rannalla, eikä mikään riko luonnon hiljaista rauhaa. Maalauksen tunnelma perustuu harmaan, valkoisen ja violetin muodostamalle harmoniselle sävymaailmalle.

Luontomystikoksi kutsutun Pekka Halosen tuotannon keskeisen ja tunnetuimman osan muodostavat talviset maisemamaalaukset. Aihe oli yksi läpi taiteilijan uran ajan toistuneista teemoista. Halonen hiihti mielellään metsässä ja työskenteli maisemien parissa pakkasesta huolimatta, sillä hän halusi realismin hengessä maalata ulkona. Talonpoikaissyntyistä Halosta ei kylmyys onneksi haitannut ja luultavasti osittain tämän ansiosta hänestä kehittyikin suomalaisen lumimaiseman ainutlaatuinen kuvaaja. Halosen 1920-luvun maisemamaalaukset ovat usein lähikuvia tai pienimuotoisia otoksia luonnosta, kuten tämä Violetti talvimaisema.

Opiskellessaan Pariisissa vuosien 1890–1894 aikana Halonen tutustui aikansa avantgardeen ja sai siellä uralleen tärkeitä vaikutteita. Yksi keskeinen vaikuttaja Halosen taiteelle oli ranskalainen Paul Gauguin (1848–1903), jonka oppilaana hän oli yhdessä Väinö Blomstedin (1871–1947) kanssa vuonna 1894. Gauguinin opissa Halonen tutustui syntetismiin, ja hän omaksui taiteelliseen ilmaisuunsa kyseiselle tyylisuunnalle tyypilliset selkeät ääriviivat ja eheät värialueet sekä dekoratiivisuuden. Kiinnostavia elementtejä hän löysi myös japanilaisesta taiteesta, kuten tasaiset väripinnat, lähikuvat ja talviaiheet. Monet näistä taiteen kansainvälisten suuntauksien elementeistä sulautuivat hänen talvista luontoa kuvaaviin maalauksiinsa, joista tuli tärkeä osa suomalaisen maiseman kansallista kuvastoa.

Halonen asettui perheineen asumaan Tuusulanjärven rannalle vuonna 1902 valmistuneeseen ateljeekoti Halosenniemeen. Siellä kodin ympäristö ja järvimaisema inspiroivat taiteilijaa aina uudestaan. Halosen suhde luontoon oli hyvin läheinen ja siinä oli teosofisia piirteitä. Vuonna 1932 Halonen kertoi Svenska Pressenille seuraavasti: “Rauhan ja harmonian etsiminen taiteesta on tullut niin sanoakseni osaksi uskontoani. Mutta innoitukseni lähde on luonto. Yli 30 vuotta olen asunut samassa paikassa metsä aivan taloni vierellä. Usein minusta on tuntunut siltä kuin omistaisin Louvren tai maailman suurimmat taideaarteet oveni ulkopuolella.”

Kaikkiaan Taidekoti Kirpilän kokoelma sisältää neljätoista Pekka Halosen teosta alkaen 1890-luvulta taiteilijan viimeisien vuosien maalauksiin. Maisema- ja luontokuvauksien ohella kokoelmaan kuuluu kylpijäaiheinen maalaus Tyttöjä rannalla (1913–14), lyijykynäluonnos kyseiseen teokseen sekä kaksi grafiikanlehteä. Monet Halosen teoksista ovat nähtävillä taidekodissa paraatipaikalla olohuoneessa samalla seinällä, jolle Juhani Kirpilä ne aikoinaan ripusti.

 

Päivi Mustola

 

Lähteet:

Pekka Halonen: Neljä vuodenaikaa. Toim. Ilkka Karttunen & Anna-Maria von Bonsdorff. Taidekeskus Retretti. Helsinki 2005.

Pekka Halonen 1865–1933. Toim. Anna-Maria von Bonsdorff. Ateneumin taidemuseo. Helsinki 2008.

Taidekoti Kirpilä. Toim. Lauri Anttila, Tero Laaksonen & Anneli Lindström. Taidekoti Kirpilän julkaisuja 1, Suomen Kulttuurirahasto. Helsinki 1998.

Halonen Violetti talvimaisemapieni